Ari Wahlsten: Kritiikistä rakentavasti

 
 

Minut oli kutsuttu viime keskiviikkona Yle Radio 1:n Kultakuume-ohjelmaan keskustelemaan taidekritiikin kriisistä. En ollut ainoa, ääneen pääsivät myös kriitikko, läänintaiteilija, kirjallisuuden tutkija sekä toimittaja. Osa mielenkiintoisista keskusteluista käytiin ohjelma-ajan ulkopuolella. Summaan alle hieman vaikutelmiani.

Keskustelu taidekritiikistä nousee pinnalle tasaisin väliajoin, ja nyt on jälleen sellainen aika. Paperimedian murros, ammattikriitikoiden vähentyminen ja samojen kritiikkien toistaminen konsernin eri lehdissä puhuttavat normaalin ”menikö oikein” -debatin lisäksi, jota on käyty sosiaalisessa mediassa kiivain sanakääntein muun muassa Juha Itkosen saamasta kirjallisuusarviosta Helsingin Sanomissa.

Paperimedian murros on sekä vähentänyt kritiikkien määrää että niiden pituuksia. Tällaisenaan tilanne on murheellinen, mutta mikäli yhä useampi lehti siirtyy pelkästään verkkoon, ei merkkien määrästä tarvitse enää pitää lukua, ja kriitikko voi kirjoittaa vaikka esseen jokaisesta arvostelemastaan kirjasta, jos haluaa.

Ammattikriitikoiden katoaminen on pitkälti mediatalojen ja niiden kipeästi etsimien säästöjen syytä. Kävin itse 16.4. kuuntelemassa Suomen arvostelijain liiton vuosikokouksen yhteydessä pidettyä paneelikeskustelua. Tilaisuudessa kävi ilmi, että arvostelijat itse ovat huolestuneita hiljalleen leviävästä käytännöstä, jossa asiantuntevia kulttuurikriitikoita korvataan yleistoimittajilla. Ollaanko menossa kohti pienten kylälehtien perinnettä, jossa yksi tai kaksi toimittajaa hoitivat alaa kuin alaa koskevat uutiset?

Someen kirjoitetut mielipiteet ja puskista huudetut kommentit eivät korvaa kunnollista, punnittua puhetta. Ammattikriitikko ei päästä itseään helpolla, sillä hyvä kritiikki on tarkkaa, oivaltavaa ja hyvin kirjoitettua. Koska se on aina lähtökohtaisesti toisen tekemän työn arviointia, on surkuhupaisaa, jos itse kritiikki sisältää puolihuolimattomia heittoja, heppoisesti valittuja näkökulmia tai asenteeltaan kyseenalaisia väitteitä. Tähän suuntaan ollaan ikävä kyllä menossa.

Kirjallisuuskritiikin pitäisi palvella lukijoita ja antaa käsitys heitä eniten kiinnostavista seikoista. Jos humoristisesta kirjasta ei lainkaan maininta, huvittiko kirja kriitikkoa, tai jännitysromaanin arviossa ei perustellusti kerrota, osasiko kirjailija punoa juonen niin, että jännitystä todella syntyi, kritiikki ei taatusti palkitse lukijaansa

Osassa arvosteluja on käytössä tähtiasteikko. Jotta yleisöllä olisi mahdollisuus tietää kritiikin painoarvo, pitäisikö myös kriitikoista laittaa oma pisteytysjärjestelmä näkyville? Alan arvostettu ja koulutettu asiantuntija olisi viiden tähden kriitikko, ja yhden tähden statuksella kirjoittaisi henkilö, jolle on annettu ”licence to kill” ilman sen suurempaa meriittiä. Sekin olisi yleisön palvelemista.

Tilaa kirja:
AdLibris
Booky
Suomalainen

Haastattelut ja arvostelukappaleet:
Heini Salminen
heini.salminen@kosmoskirjat.fi
040 702 9165