Ina Westman: Tätäkään et saanut lukea kirjasta

 
 

Onkse totta?

Nyt on paljastettava uutinen. Osa romaanistani on totta. Kyllä! Olen kirjoittanut fiktiivisen teoksen ja käyttänyt siinä hyväksi omia kokemuksiani. Uskomatonta!

Tämä on toinen kysymys, joka ihmisiä kiinnostaa sen lisäksi, mistä kirja kertoo ja nykyään yhä enenevissä määrin. Kirjailijat suhtautuvat tähän yleensä kahdella tavalla: vaivautuneesti kiistäen (“Ei ole, se on romaani tai jos onkin totta niin mitä välii”) tai innostuneesti myöntäen: “Kyllä, perustuu tositarinaan! (Ainakin melkein.)

Yleensä totuus on silti puolessavälissä, ja tämäkin on kirja-alan ihmisille rasittavuuteen asti toistuva fakta.

Usein kirjailijat kysyvät myös, miksi fiktion omaelämäkerrallisuus edes kiinnostaa lukijoita? Itse kysyn: miksi ei kiinnostaisi? Meillä on taipumus ajatella, että totuuteen perustuvat tarinat olisivat jotenkin vielä tarua ihmeellisempiä tai koskettavampia, ja samalla saamme tietää jotain kiinnostavaa kirjan tekijästä. Tirkistelyähän se tietenkin on, mutta uteliaisuus ajoi ihmiset alas puusta, joten näillä mennään.

Kirjailijoillakin on aina ollut faneja, mutta menneinä vuosikymmeninä kirjailijat olivat silti yleisöstä etäämpänä jo käytännön pakosta, kun ei ollut edes Twitteriä. He kirjoittivat ylhäisessä yksinäisyydessä Suuria Romaaneja ja totuuksia kansalle, ja laskeutuivat kansan pariin lähinnä ryypätäkseen itsensä hengiltä Kosmoksessa kirjan julkaisun yhteydessä. Sitten paettiin taas vuorille.

Enää tämä ei toimi. Mediakulttuuri on muuttunut, lukijat haluavat nähdä kirjailijoita messuilla ja telkkarissa, lukea haastatteluja tai kirjailijoiden blogeja ja – hui kauhistus – jopa puhua kirjailijoiden kanssa. Osaa kirjailijoista tämä ymmärrettävästi ahdistaa ja he kokevat sen vievän aikaa olennaiselta. Toisia taas ahdistaa se, että he olisivat mielellään julkisuudessa, mutta eivät sinne pääse, sillä tunkua riittää.

Edelleenkin julkisuudessa olemisen sisällöksi riittää toisinaan itse kirja, eikä kirjailijan avautumisia tai vaatekaappeja tarvita. Mutta jos kirjailija sattuu olemaan omalaatuinen persoona, hänellä on vahvoja mielipiteitä ja vielä ehkä joku sopiva luurankokin kaapissa, on ihan ymmärrettävää, että toimittajat ovat kiinnostuneita siitä ehkä jopa enemmän kuin itse kirjasta. Niin lukijatkin ovat. Juuri sinä olet salaa joskus kampaajalla lukenut Seiskaa. Ihan vaan tietääksesi, että mimmonen media.

En tiedä, miten onnistun itse julkisuuden kanssa, jos sellaista sattuu tulemaan. Julkisuuden hallinnan pitäisi kuulua ammattitaitooni, mutta siitä on helpompi puhua muille kuin toteuttaa omalla kohdalla. Kaksi linjanvetoa olen tehnyt itselleni siltä varalta, että yllättäviä pyyntöjä tai kyselyjä sattuisi tulemaan: lapset pysyvät poissa julkisuudesta. Ei ole heidän vikansa, että heidän äitinsä on tilittänyt kirjan verran naisena olemisen rankkuudesta eikä lapsillani olisi siihen teemaan liittyen kuitenkaan mitään sanottavaa. Toinen linjaus on, että vaatekaappiani voisin näyttää, jos siellä olisi jotain näytettävää. Mutta kun ei ole. Sen sisältö nolottaisi toimittajaakin. Toivottavasti kirja teemoineen kiinnostaa edes jotakin.

Lue Syliin-romaanin ensimmäinen luku ennakkoon ja osallistu romaanin arvontaan Mari Paalosalo-Jussilan Kirjasieppo-blogissa.

Ennakkotilaukset:
Booky
Suomalainen
AdLibris

Haastattelut ja arvostelukappaleet:
Heini Salminen
heini.salminen@kosmoskirjat.fi
040 702 9165