ina westman

Ina Westman: Kirjailijan viikko

 
 

Ajattelin, että jos toista kirjaa yrittelisi. Oli ideakin tullut päähän ja pari muistiinpanoa. Esikoiskirjan lukijoiltakin on tullut kannustusta ja toiveita seuraavaan kirjaan, joten täytyyhän heitä kuunnella. Päätin, että ensi viikolla sen aloitan, ei pääse rimakauhu iskemään, eikä tyhjän sivun syndrooma. Kas näin se sujuu:

Maanantai: olipa raskas viikonloppu. Nyt väsyttää. Päiväuniaikana oli pakko huilata, katsoin iPadilta Supertähdet, koska Jarkko Nieminen.

Tiistai: kas, radiohaastattelu esikoiskirjasta. Päiväuniaika meni siinä.

Keskiviikko: täytyy tavata ihmisiäkin joskus. Aikuisten lounas siis. Virkistyin! Mutten ehtinyt kirjoittaa illalla mitään, lapset riehuivat ja nukahdin ennen heitä.

Torstai: esikoisella on siitepölyallergia, öisin yskitään ja vaelletaan ympäri kämppää. Pakko nukkua kuopuksen kanssa päiväunet, edes joskus.

Perjantai: no tänään! Ja tulosta syntyy: yksi sivu. Sitten kuopus herää, häntä ei nukutakaan tänään. Se työviikko olikin sitten siinä. 

No entäpä iltaisin? Nukahdan klo 22, koska esikoisen siitepölyallergia ja öisin vaellamme yhdessä ympäri eri patjoja ja sänkyjä – minä kuorsaavaa lasta pakoon, lapsi minun perässäni.

Märta Tikkanen kirjoitti kirjansa öisin. Hänen lapsensa kai nukkuivat silloin. Minun eivät, usein ainakaan. Jospa joskus tulee viikonloppu, jolloin voin keskittyä kirjoittamiseen tai nukkumiseen. Mutta sellaista olen tässä pohtinut, että miten ja milloin kirjoitin esikoiskirjani? En kyllä muista. Väsytti niin kovasti.

Ina Westman: Esikoiskirjailija markkinoi teostaan

 
 

Viestin työkseni muiden kirjoista. Omastani en osaa. Ystävien ensimmäinen kysymys on tietenkin: “No mistä se kirja sitten kertoo?” Vastaukseni on aina yhtä timanttinen eikä parane harjoituksen myötä: “Ööö. No tota. Naisista, ja äideistä, erilaisista naisista niinku, kaikenlaisissa kriiseissä ja hässäköissä, vaikeita juttuja, valvomista, lapsettomuutta, parisuhdekriisiä, semmosta mitä monilla on, kyl te tiedätte. Öööö.” Ystävien pään päällä leijuu ajatuskupla ja siellä kysymysmerkki. Sitten kohtelias: “Ahaa. Kuulostaa kiinnostavalta.” (Not.)

Onneksi – ja juuri tätä varten – on kustantaja. Hämmentyneenä kuuntelen hänen selostustaan kollegalleen kirjan juonesta ja teemoista, sisällöstä ja henkilöistä. Tämänkö kirjoitin? Minäkö? Onko siinä tollastakin? Kuulostaa, hmm, ihan kiinnostavalta?

Roolin vaihtaminen virkistää. Aiemmin olen järjestellyt muiden kuvauksia, miettinyt parhaita kuvia kirjojen kansiin tai medioille, testilukenut erilaisia takakansitekstejä. Nyt saan kaiken valmiina ja huomaan, miten vaikea on pitää yllä sopivan eteeristä hymyä hyisessä merituulessa joulukuussa. Mielipidettäni kuunnellaan (onneksi), mutta päätös ja vastuu on muilla. Ei auta kuin heittäytyä ja uskoa, että kustantaja osaa ja tietää mitä tekee. Ja tietäähän se.

Roolin vaihtaminen on myös imartelevaa. Ystävät ovat tohkeissaan, ajatella, susta tulee kirjailija! Itse olen enemminkin kaino, ei kai nyt kumminkaan, mähän olen tämmönen kirjoittelija vaan. Sattumalta kirjan kirjoitin. Äikkärillä. Kun ei ollut muutakaan tekemistä. Kuopus on tosi helppo lapsi, ja kerrankin oli aikaa miettiä ja kävellä pitkin rantoja, kukapa nyt ei silloin kirjaa kirjoittaisi, jos sattuu huvittamaan?

Roolin vaihtaminen pelottaa. Kohta kirja tulee ulos ja joku sen saattaa lukeakin. Mitä sitten tapahtuu? En tiedä, ja se vasta hirvittää. Joku ehkä tykkää, joku ei ollenkaan, jonkun mielestä kirja on liian köykäinen ja toisen mielestä vaikea. Kaikki on mahdollista. Sekin, ettei sitä lue kuin perhe ja pari ystävää - mutta sitähän varten ystävät ovat. Kehuvat, vaikkeivät ymmärtäisi mitään, vievät baariin, jos maailma haukkuu ja kirjoitushommat päättyvät tähän. Sitten joutuu muuttamaan maasta ja äitiäkin hävettää. Nolo homma, mutta tulipa tehtyä.

Eli mistä se Syliin nyt sitten kertoo? Ööö.

Ennakkotilaukset:
Booky
Suomalainen
AdLibris

Haastattelut ja arvostelukappaleet:
Mikko Toiviainen
mikko.toiviainen@kosmoskirjat.fi
040 6791 301