JAAKKO HEINIMÄKI: OHIKIITÄVÄÄ – JUHA TAPION TIE

Juha Tapio on nousi suomalaisen musiikkikentän kärkeen kuin varkain. Jaakko Heinimäen piirtämä henkilökuva on tarina siitä, kuinka junalla ympäri Suomea kiertäneestä tuntemattomasta gospel-laulajasta tuli maan isoimmat areenat täyteen vetävä supertähti. 

Lauluntekijä kertoo rakastettujen kappaleidensa synnystä, inspiraationlähteistään ja raottaa yksityisyytensä verhoa. Juha Tapion päiväkirjat kertovat paitsi keikka-arjesta bändin kanssa myös epävarmuudesta, syvästä kiintymyksestä yleisöön ja ajatuksista vetäytyä uralta. 

Vuonna 2012 ilmestynyt Ohikiitävää - Juha Tapion tie julkaistaan nyt päivitettynä laitoksena. Syksyllä 2016 julkaistava uudistettu versio jatkaa tarinaa ja kertoo keikkailusta uuden bändin kanssa, osallistumisesta Vain elämää -tv-sarjaan, Lapislatsulia- ja Sinun vuorosi loistaa -albumien synnystä sekä siitä, miten Juha Tapio vakiinnutti lopullisesti asemansa suomalaisen musiikin kirkkaimmassa tähtikaartissa.

ISBN 978-952-7144-31-2 (sidottu)
KIRJASTOLUOKKA 99.1   
SIVUMÄÄRÄ 328
KANSI TOMMI LEVY

Arvostelukappaleet ja haastattelut > heini.salminen@kosmoskirjat.fi

Arvostelukappaleet ja haastattelut > heini.salminen@kosmoskirjat.fi