“Mitä jos kaikki ne piirteeni, joita halusin muuttaa, ovat sittenkin olleet oikoreittejä, joita pitkin olen kasvanut itseni näköiseksi ihmiseksi? Sain tunnustella ja kokeilla. Värittää yli ja tulla takaisin. Sain kikattaa, innostua ja pelätä pimeää. Sain käyttää sanoja kuten ihana, rakastan ja jumaloin. Sain tanssia, olla impulsiivinen ja puhua tunteistani niin paljon, että leukoihin sattui.”

Kun Jani Toivola oli 13-vuotias, hänen suurin pelkonsa oli, ettei koskaan oppisi rakastamaan. Samaan aikaan tarjolla ollut miehen muotti aiheutti lähinnä häpeää omasta kehosta ja ajatuksista. Miten löytää yhteys muihin ja ennen kaikkea itseensä?

Lopulta hän ymmärsi, että olemassa on myös kuunteleva, avoin ja utelias miesten maailma. Ja että toivo elää usein siellä, minne ei opeteta katsomaan.

”Multa usein kysytään mun avoimuudesta. Mulle se on aina ollut tapa selviytyä vähemmistöön kuuluvana. Puhua itse oma elämä näkyväksi silloinkin, kun ympäristö on yrittänyt pitää sitä piilossa tai ei ole uskaltanut katsoa sitä silmiin. Siksi mulla on tarve kirjoittaa myös rakkaudesta. Millaista se on, kun mies rakastaa toista miestä, rakastaa itseään ja omaa lastaan. Rakastaa omaa elämäänsä. Ja samalla miten vaikeaa se rakkaus on. Jatkuvaa irtaantumista häpeästä”, Toivola kuvailee.

Jani Toivola on helsinkiläinen kirjailija, joka tunnetaan myös näyttelijänä, juontajana, isänä ja vihreiden entisenä kansanedustajana. Toivolan aiemmat teokset ovat Musta tulee isona valkoinen (2016) ja Kirja tytölleni (2018).