Kosmoksen syksyn 2026 kirjakatalogi on julkaistu
Kosmoksen syksy sisältää kotimaisen laatukirjallisuuden lisäksi esseesarjan lanseerauksen sekä Emma M. Lionin lyhentämättömien päiväkirjojen kaksi ensimmäistä osaa.
Tutustu Kosmoksen katalogiin kokonaisuudessaan tästä.
Katalogin graafinen suunnittelu: Viivi Prokofjev.
Kosmos lanseeraa syksyllä esseesarjan, jossa julkaistaan jatkossa kunnianhimoista ja kokeilevaakin esseistiikkaa. Sarjassa ensimmäisenä julkaistaan Veikko Erannin Megamix – 99 esseetä, joka koostuu pienoisesseistä, sekä Malin Kivelän Luonnonoikkuja, joka on villinä versova esseekirja luonnosta, ihmisestä ja paikan etsimisestä ympäristötuhon maailmassa.
Esseesarjan graafisen ilmeen on suunnitellut Nina Andelin.
Käännöskirjallisuuden puolella maailmaa valloittava Beth Browerin Emma M. Lionin lyhentämättömät päiväkirjat hurmaavat sydämesi ja vievät ajatukset 1800-luvun Jane Austenin mielenmaisemaan. Kaksi ensimmäistä osaa julkaistaan suomeksi syksyllä. Karim Kattanin Eedenin aamunkoitto on pakahduttavan kaunis rakkaustarina Palestiinasta. Solvej Ballen Tilavuuden laskemisesta -sarja jatkuu jo viidennellä suomennetulla osalla. Skotlannin Nobel-toivoksi tituleeratulta Ali Smithiltä julkaistaan Glyph, joka on romaani aaveista, historiasta ja odottamattomasta kiltteydestä. BBC:n viime vuoden kirjojen top 20 -listalle noussut Torrey Petersin Soidintanssit on terävä ja viihdyttävä transkirjallisuuden rajojen venyttäjä.
Kotimaisen kaunokirjallisuuden puolelta julkaisemme Amanda Palon uutuustrillerin Ateenan kaunein mies, joka vie lukijan suurkaupungin hämärille kujille. Miksi Olivia pakenee kotimaastaan, ja kuka tappoi Ateenan kauneimman miehen? Elli Valtosen odotettu toinen romaani Vieraslaji kysyy, missä kulkee ihmisen ja eläimen välinen raja. V. S. Luoma-ahon Nonfiktio on lämpimän ironinen novellikokoelma vanhemmuudesta ja kirjoittamisesta. Tiia Ketolan esikoisrunoteos Retiisisilmä nivoo yhteen eri sukupolvien kokemukset ikiaikaisesta kehollisen itsemääräämisoikeuden kysymyksestä, abortista.
Anni Saastamoisen Muuttumisleikki on rakastetun kirjoittajan mustan huumorin sävyttämä ja omakohtainen kuvaus lapsen haluamisesta, äidiksi tulemisesta ja siitä, miten lisääntyminen muuttaa ihmistä. Anna Karhusen Selviämisiä on vertaistuellinen kuvaus alkoholinkäytön lopettamisesta ja päätöksessä pysymisestä. Miltä selvä elämä maistuu ensinousun jälkeen?
Rakennenautintoja: työkirjassa kirjailijat Selja Ahava ja Emma Puikkonen palaavat pohtimaan kirjoittamista tekoina ja valintoina. Kirja tarjoaa lukijalle runsaasti ajateltavaa sekä hyviä harjoituksia, joiden avulla kehittyä kirjoittajana.
Jella Bertellin Luomista vaille valmis on täydellinen keittokirja ennakkoluulottomille kotikokeille, joille ruoanlaitto on ilon ja inspiraation lähde. Kasvispainotteiset ja sesonkiajatteluun nojaavat reseptit saavat tarttumaan uusiin raaka-aineisiin rennon uteliaasti ja opastavat ruokahävikin minimoimiseen.
Julkaisemme tänäkin vuonna suositun Sita Salmisen vuosikalenterin, joka on täydellinen niin työhön, opintoihin kuin vapaa-ajalle. Vuoden 2026–2027 Sitan lukuvuosikalenteri sisältää viikko-, kuukausi- ja vuosinäkymät sekä reilusti muistiinpanotilaa helpottamaan pitkän tähtäimen suunnittelua. Kalenterista on myös saatavilla pienempi versio, Sitan pikkukalenteri, joka kulkee helposti arjessa mukana.
Lisätiedot: Kustantaja Mikko Aarne, mikko.aarne@kosmoskirjat.fi, puh. +358 50 585 1542
Arvostelukappale- ja haastattelupyynnöt: liisa.lehkonen@kosmoskirjat.fi, puh. +358 50 477 1599