Iida Sofia Hirvosen esikoisteos on proosaa ajasta, jolloin todellisuus ja tulevaisuus hapertuvat ympäriltä
Radalla simuloi elämää ”tässä ajassa”. Se tarjoaa lukijalle näynomaisen, 4K-tarkan kuvan epätodellisuudesta, joka 2020-luku on.
Iida Sofia Hirvosen Radalla on omaäänisen ja sukupolvensa arvostetuimpiin kuuluvan toimittajan odotettu esikoisteos. Katkeamattomana ajatusvirtana etenevä teksti käsittelee muun muassa työntekoa, rakkautta, psykedeelisiä kokemuksia, yöelämää, söpöjä asioita, mediavälitteistä todellisuutta ja kaiken hämmentävyyttä.
“Radalla koostuu tyylillisesti hyppelehtivästä ja todellisuutta outouttavasta proosallisesta kirjoittamisesta, jollaista olen tehnyt noin kuuden vuoden ajan. Tällainen teksti syntyy minulta helposti, mutta kirjan tekeminen oli vaikeaa: työskentelen kirjoittavana toimittajana, ja proosassa kaikki on tehtävä eri tavalla”, Hirvonen kertoo.
Kirjan nimi on Hirvosen mukaan silmänisku kohti Jack Kerouacin Matkalla-romaania. “Luin varsinkin teininä paljon beat-kirjallisuutta, ja minua on siitä asti vaivannut yöelämän, huumeiden ja pop-kulttuurin suhde sekä se, miten näistä aiheista voisi kirjoittaa ja puhua sen pahemmin rankistelematta tai romantisoimatta.”
”Radalla kertoo paitsi yöelämästä myös ystävyyden ja rakkauden kaltaisista voimakkaista kokemuksista. Sen kertoja on kovin paljon kirjailijaa muistuttava henkilö, joka yrittää tehdä tolkkua siihen, miltä tuntuu elää maailmassa. Tekstissä on autofiktiivisiä piirteitä, mutta teos on ehdottomasti fiktiota – vääristynyt kuva todellisuudesta, jossa paljon on hämärretty, muunneltu, keksitty ja järjestelty uusiin asentoihin”, Hirvonen kuvailee.
Iida Sofia Hirvonen on helsinkiläinen toimittaja, joka on kirjoittanut merkittävimpiin medioihin Helsingin Sanomista Ylioppilaslehteen. Lisäksi hän on ollut perustamassa Zelda-zineä. Radalla on hänen esikoisteoksensa.