Uutiset Arla Kanervan esikoisromaani on viehättävä utopia ihmiskunnan viimeisistä henkäyksistä

Ostoskori on tyhjä.

Uutiset Arla Kanervan esikoisromaani on viehättävä utopia ihmiskunnan viimeisistä henkäyksistä


9789523520592 - Kansikuva
28.04.2022

Arla Kanervan esikoisromaani on viehättävä utopia ihmiskunnan viimeisistä henkäyksistä

Lopun aikoja on mukaansatempaava kertomus seikkailusta, päämäärättömyydestä ja kaaoksesta sekä elämää pursuavasta maailmasta, joka pelastaa itsensä ihmisiltä.

Ihmiset ovat alkaneet kadota maailmasta. Orvoksi jäänyt Emma lähtee matkalle läpi hajoavan yhteiskunnan etsimään ainoaa ystäväänsä mutta päätyy osaksi Paratiisin rakentajien yhteisöä. Hiljalleen hänelle alkaa valjeta, ettei kultin karismaattinen johtaja ehkä olekaan hänen puolellaan. Löytääkö Emma lopulta ystävänsä, vai kadottaako hän itsensä?

Lopun aikoja on viehättävä kertomus hajoavasta yhteiskunnasta, jonka lopussa pilkottaa rauha. Arla Kanerva kertoo, että idea kirjaan syntyi halusta kirjoittaa dystopioiden vastineeksi kuva täydellisestä maailmasta. “Kun sitten aloin kuvitella täydellistä maailmaa, en keksinyt mitään keinoa, jolla ihminen voisi toimia siinä.” Kanervan esikoisromaanissa ihmiskunnan tuhoa ei kuvatakaan dystopiana vaan elämää tihkuvana utopiana.

“Mitään suurta opettavaista tarinaa ei ole ollut tarkoitus kirjoittaa, mutta romaanin eetoksessa on vahva toive, että ihmiset suhtautuisivat toisiin elollisiin vähemmän itsekkäästi. Ympäristöllä, kasveilla ja eläimillä on itseisarvo. Ne eivät ole olemassa ihmistä varten, eikä meillä ole oikeutta pitää arvokkaana vain sellaista, josta on meille iloa tai hyötyä. Tämä pitää sisällään myös toiset ihmiset”, Kanerva kuvailee.

Arla Kanerva on Helsingin Sanomien kirjallisuuskriitikko ja toimittaja. Häneltä on aiemmin julkaistu Taiteen musta kirja — Miesten mielivallan historiaa (2019, SKS). Lopun aikoja on hänen esikoisromaaninsa.