Kirjoittajaleiri Hailuodossa 9.–11.6.2022
Kustannusyhtiö Kosmoksen ja Kulttuuritalo Päiväkodin kiitelty kirjoittajaleiri tulee taas! Leiri järjestetään merellisessä Hailuodossa 9.–11.6. ja sen ohjaajina toimivat kirjailijat Emmi-Liia Sjöholm ja Helmi Kekkonen. Kirjoittajaleiri järjestettiin ensimmäisen kerran kesällä 2021 ja se keräsi runsaasti kehuja ja kiitosta osallistujilta.
”Hailuodon kirjoittajaleiri oli minulle yksi viime vuoden ehdottomista kohokohdista! Idyllinen ympäristö ja mahdollisuus tutustua muihin kirjoittajiin tekivät kokemuksesta ainutlaatuisen. Leiri loi minuun täysin uutta kirjoitusintoa, mikä on todella arvokasta.” –Vuoden 2021 osallistuja
Hailuodon kirjoittajaleiri on suunnattu kunnianhimoisille kirjoittajille ja tulevaisuuden kirjallisuuden tekijöille. Leirillä etsitään ja kehitetään omia vahvuuksia kirjoittajana, tehdään luovan kirjoittamisen harjoituksia sekä tutkitaan erilaisia kerronnan ja tarinallisuuden keinoja. Leiri koostuu yhteisestä työskentelystä, kuten työpajoista ja luento-osuuksista, sekä itsenäisestä tekstin työstämisestä Hailuodon kauniissa miljöössä. Lisäksi osallistujat saavat henkilökohtaista palautetta teksteistään. Leirille valitaan kymmenen osallistujaa käsikirjoituksen tai lyhyemmän tekstinäytteen perusteella, ja ohjelma keskittyy proosan kirjoittamiseen.
Kirjoittajaleirin ohjaajina toimivat kirjailijat Emmi-Liia Sjöholm ja Helmi Kekkonen sekä kirja-alan ammattilaiset Kosmoksesta. Helmi Kekkonen on helsinkiläinen kirjailija, jolta on julkaistu seitsemän teosta, uusimpina romaani Tämän naisen elämä (2021) sekä omakohtainen teos Olipa kerran äiti (2019). Kekkonen on opiskellut yleistä kirjallisuustiedettä sekä luovaa kirjoittamista Turun yliopistossa ja valmistunut sieltä filosofian maisteriksi. Kirjailijantyön ohella hän kirjoittaa Sivulauseita-blogia ja opettaa luovaa kirjoittamista. Emmi-Liia Sjöholm on helsinkiläinen vapaa kirjoittaja. Hänen esikoiskirjansa Paperilla toinen oli vuoden 2020 puhutuimpia teoksia ja maaliskuussa 2022 julkaistu uutuus, ensisijaisesti äänikirjaksi kirjoitettu dialogiromaani Virtahevot, nousi heti ilmestyttyään äänikirjapalveluiden kuunnelluimpien kirjojen kärkeen. Lisäksi Sjöholm kirjoittaa mm. Helsingin Sanomiin, Gloriaan ja Me Naisiin. Kosmos on vuonna 2015 perustettu kauno- ja tietokirjallisuutta julkaiseva, ennakkoluuloton kustantamo, joka etsii aktiivisesti uusia ääniä.
Kirjoittajaleirille valitaan hakemuksen ja käsikirjoituksen perusteella kymmenen osallistujaa. Lähetä hakemus 10.4. mennessä osoitteeseen info@kulttuuritalopaivakoti.fi. Kerro hakemuksessa lyhyesti itsestäsi, käsikirjoituksestasi ja miksi haet leirille. Lähetä hakemus ja käsikirjoitus yhtenä pdf-tiedostona. Aiemmat julkaisut eivät ole este hakemiselle, mutta leirille ei voi hakea käsikirjoituksella, joka on jo julkaistu tai josta on jo kustannussopimus. Valinnoista ilmoitetaan hakijoille viimeistään 25.4.
Leirin hinta on 350 € / henkilö. Hinta sisältää leiriohjelman lisäksi aamiaiset, saunan ja yhteismajoituksen Hailuodon tunnelmallisessa Majakkapihassa, Marjaniemessä meren rannalla. Matkat Hailuotoon ovat omakustanteiset. Mikäli leiri joudutaan perumaan koronaan liittyvien viranomaisten asettamien rajoitusten vuoksi tai muusta leirin järjestäjän määrittelemästä syystä, osallistumismaksu palautetaan. Leirillä noudatetaan turvallisemman tilan periaatteita, eikä hyväksytä minkäänlaista syrjintää, vihapuhetta tai asiatonta käytöstä.
Kirjoittajaleiri Hailuodossa 9.–11.6.2022.
Haku päättyy 10.4.
Lisätiedot:
Heini Salminen / Kustannusyhtiö Kosmos
heini.salminen@kosmoskirjat.fi
Sanna Roukala / Kulttuuritalo päiväkoti
info@kulttuuritalopaivakoti.fi